tiistai 22. marraskuuta 2022

 Johtamisen täydennyskoulutus työnohjaajille


Alkoi Helsingissa 18-19.10.2022 järjestäjänä MIF.

Tiivis ja mielenkiintoinen opiskelupolku edessä. Koulutus ryhmä on pieni tiivis ryhmä-6 hlöä. Koulutus sisältää 12 lähiopetuspäivää Helsingissä MIF:n  tiloissa Töölössä, 2 päivää kerrallaan. Koulutus sisältää vertaisryhmä työskentelyä, johtajan työnohjaamista ja koulutustyönohjausta sekä tutustumista kirjallisuuteen ja esseiden tekoa.

Eka kerralla tiimiydyimme ja paneuduimme johtamisen eri saloihin. Tehtiin ryhmätöitä ja pohdittiin eri teemoja. Tosi mielenkiintoinen päivä ja tuntui kuin olisimme tunteneet toisemme pitemmän aikaa, niin luontevaa oli työskentely. Osittain saattaa vaikuttaa, kun kaikki ovat yhdeltä koulutukseltaan työnohjaajia. ja aika moni sivutoiminen yrittäjä tai täysiaikainen yrittäjä. Toinen tietää mistä puhutaan, vaikka ollaankin hyvin eri työsektoreilta. Vastuukouluttajana toimii Jarmo Pekkanen.

Joulukuussa seuraavat lähipäivät ja tässä välillä kirjallisuuteen tutustumista mm. Uusi johtamisen psykologia luvun alla ja esseen kirjoitusta. 

lauantai 12. helmikuuta 2022

Työnohjaus- ja koulutustarjonnat v.2023


Kehitä itseäsi ja työyhteisöäsi työnohjauksilla ja työhyvinvointikoulutuksilla.

Ota yhteyttä-teen tarjouksen!

Työnohjaukset joko paikan päällä tai teamsin välityksellä.




(Pystyn ottamaan seuraavan työnohjauksen (yksilö tai ryhmä) syyskuussa 2023).